Aiempi kirjoitukseni “Tarvitseeko suomalainen sarjakuva toisinajattelijoita?” on herättänyt paljon keskustelua puolesta ja vastaan, mistä olen erittäin iloinen. Tämän tekstin kirjoitan pääasiassa lisäykseksi aiempaan tekstiini, sillä kuten monet ovat huomauttaneet, siinä oli vakavia puutteita….
Hessu, Hessu, Hessu.
1) Outi ei vähätellyt FinnishComicsDA:ta missään vaiheessa omaa tekstiään. Se että kirjoittaja mainitsee FinnishComicsDA:n olevan “perin hauska idea” ei ole vähättelyä, ellei sitä juuri sellaisena halua lukea. Kuten Outikin sanoi, jäitä hattuun nyt. Sen sijaan sä Heikki itse hyökkäät Seittiä ja Seitin ihmisiä vastaan, vaikka kukaan ei ole haukkunut FinnishComicsDA:ta. Ei siinä mitään jos haluaa antaa itsestään idiootin kuvan, mutta kun itse puhut paljon markkinoinnin tärkeydestä, luulisi sun silloin ymmärtävän miten tärkeää on, että omaa hyvät suhteet muihin alan ihmisiin. Hyvät suhteet ei myöskään tarkota perseen nuoleskelua, mutta on olemassa vaihtoehto perseen lipomisen ja röyhkeän perseilyn välillä.
2) Vakiintuneita vaikuttajia sarjakuvakentällä saa ja voikin kritisoida. Omat mielipiteet tulisi kuitenkin voida perustella, jos haluaa että muutkin ottavat ne vakavissaan. Se, että jotain kritisoidaan vain siksi että “ne sano mulle ilkeesti!” tai pelkästään kritisoimisen ilosta (“se on suosittu, pakko kritisoida!”), on vähän hölmöä.
3) Mua kummeksuttaa näistä Sarjakuvaseuraa yms. koskevista kirjoituksista paistava ajatus siitä, että FinnishComicsDA olisi jotenkin samalla tasolla kuin Sarjakuvaseura. Ollaanpa kuitenkin hetki realistisia ja verrataan näitä kahta lafkaa.
Ei voida olettaa että kaksi vuotta pyörineellä nettiyhteisöllä olisi samanlainen asema kuin seiskytluvulta asti pyörineellä rekatulla seuralla. Sen että tän myöntää ääneen ei ole mitään FinnishComicsDA:n dissaamista ja halventamista, se on tosiasia. Ihan yhtä naiivia olisi kuvitella että vasta kirjottamisen taidon oppineelle 7-vuotiaalle jaeltaisiin Finlandia-palkintoja. Aseman, arvostuksen, muun tälläsen kaman eteen pitää tehdä töitä.
4) Kyllä Sarjakuvaseuran toiminnassa on mukana myös nuoria, ainakin oman kokemukseni mukaan. Perustatko sä tän väitteesi johonkin faktatietoon vai ajatukseen “tunnen kaikki Suomen alle 25-vuotiaat sarjakuvaharrastajat ja KUKAAN ei oo mukana Sarjakuvaseuran toiminnassa!!”. Ainakin Helsingin sarjisfestareilla on useampana vuotena ollut vapaaehtosina toimimassa näitä alle 25-vuotiaita, netissä nimeä niittäneitä sarjispiirtäjiä… FinnishComicsDA:n yhteisöön DA:ssa kuuluu myös ihmisiä, jotka on mukana myös Seuran toiminnassa.
5) Mitä FinnishComicsDA muka tarjoaa nuorelle sarjakuvapiirtäjälle? Nettisivuprojekti on jäissä, antologiaa lukuunottamatta toiminta tuntuu rajoittuvan tällä hetkellä simppeleihin ryhmähuvituksiin (“tällä viikolla piirretään sarjakuva ruseteista”, samanlaisia juttuja löytyy monista muista yhteisöistä). Sarjakuvablogit.com on hyödyllinen palvelu, itse käytin sitä tyytyväisenä puolisen vuotta kunnes vaihdoin omalle palvelimelle. Sarjakuvablogit on ainoita suomenkielisiä wordpress-pohjaisia palvleuja, joissa voi muokata helposti blogin ulkoasun mieleisekseen ja muutenkin palvelua kehittäessä on kiinnitetty huomiota nimenomaan sarjakuvabloggaajan tarpeisiin. Olisi mielenkiintoista siis tietää minkä takia sinun mielestäsi sarjakuvablogit.com on muka huono palvelu - oletko itse edes käyttänyt sitä? Sarjakuvablogit.comin lisäksi Sarjakuvaseura kuitenkin pyörittää vuoden aikana monia eri kursseja, ilmaisia työpajoja, sarjakuvakirppistä, kahvilaa, yms. toimintaa. Mitä FinnishComicsDA tarjoaa? Tulikivenkatkuisten blogikirjoitusten lisäksi. :D
Summa summaarum =
Asioita saa ja voi kritisoida, mutta jos kritiikin haluat esittää muodossa “tää on ihan surkeaa kekkoslovakia hegemonia natsimuumiot minä minä no varmaan pitäs olla kritisoimatta mitään ku jotkut vetää herneen nenään!” pitää varautua siihen, ettei kukaan muu ota sua vakavasti. On lapsellista hyökätä Seitin ja seittiläisten kimppuun, koska yksi Seitin toiminnassa mukana oleva tyyppi sanoo että jäitä hattuun.
(Ja minkä takia on huono juttu, ettei Seitti markkinoi itseään agressiivisesti? Ihan hyvin noilla näyttää menevän ja itselleni Seitti oli tuttu nimi jo ennen kuin FinnishComicsia oltiin edes perustettu. Tärkeintä on että tekijöillä on hauskaa, ei se onko joku onnistunut luomaan siitä “ilmiön”. IMO. Ite en ala nähdä vaivaa omien nettisarjisjuttujen markkinoimiseen, kyseessä kun on pelkkä harrastus. Eri asia jos/kun alan tehdä tämän alan juttuja työkseni, mutta silloinkin harrastukset on harrastuksia.)
Tosin veikkaan että tulkitset tämän(kin) mielipiteen ilmaisun jonkinlaiseksi konkareiden perseennuolennaksi, miksi sitä ei suinkaan ole tarkoitettu.
Musta erilaisten ajatusten ääneen lausuminen on hieno juttu ja liian yhtenäiset kuorot ällöttää mua. Tän takia mä perustin oman sarjakuva-aiheisen bloginkin sen sijasta että oisin jatkanut FinnishComicsDA:n siipien suojaan siirtyneessä Get Inspiredissä! kirjoittelemaista: koska itse arvostan riippumattomuutta ja itsenäisyyttä, varsinkin siinä vaiheessa kun leikitään jonkinlaista nettilehteä. Arvostan myös esimerkiksi tosi korkealle Netsarlin ylläpitäjän Seraphinen työpanosta ja musta on makeeta että tän sukupolven sarjakuvaharrastajista löytyy näin paljon innovatiivisia ja aktiivisia henkilöitä!
Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki ns. vanhojen harrastajien aikaan saannokset olisi jotenkin paskoja ja ne pitäisi hajottaa. Ei. Sarjakuvaseura on kuitenkin tehnyt todella paljon töitä sarjakuvan aseman edistämiseksi Suomessa. Itse en menisi sanomaan että seura olisi jotenkin “feilannut” tavoitteessaan - nykyäänhän sarjakuviin aletaan suhtautua jo taiteena, toista se oli meininki silloin seiskytluvulla kun Sarjakuvaseura aloitti toimintansa.
FinnishComicsDA ei ole vaihtoehto Sarjakuvaseuralle, eikä mun mielestä sen pitäisikään pyrkiä siihen. Tärkeämpänä näin sivustaseuraajana näkisin sen, että FinnishComicsDA keskittyy nyt siihen omaan toimintaansa, pyrkii selvittämään itselleen selkeän tavoitteen (Sarjakuvaseurallahan on selkeänä tavoitteenaan sarjakuvan arvostuksen lisääminen, edistää sarjakuvan tuntemusta ja kannustaa sarjakuvien kriittiseen lukemiseen) ja sitten vain tehdä töitä sen eteen.
En tajua mistä tämä kuvitteellinen FinnishComicsDA vs. Sarjakuvaseura -vastakkainasettelu on repäisty. :U
Hessu, Hessu, Hessu. 1) Outi ei vähätellyt FinnishComicsDA:ta missään vaiheessa omaa tekstiään. Se että kirjoittaja...